Pohjoisen MTB polkuja ja Snowflakes Seikkailu 2016

Kesä tuli ja kesä meni… olimme ennakkoilmoittautuneet yhteen heinäkuun kisaan (Porin Raasto) mutta jouduimme jättämään sen väliin, kun maastopyöräily ja etenkin questit olisivat vielä olleet turhan haastavia kuntoutuvan olkapään kanssa. Loppukesästä meno kuitenkin tuntui jo niin hyvältä, että lähdimme tutkimaan pohjoisen maastopyöräreittejä Rukan, Saariselän ja Levin maastoihin. Niiden innoittamana päätimme myös lähteä viime hetkellä mukaan Snowflakes Seikkailuun.

Pohjoisen MTB polkuja tutkimassa

Kävimme tosiaan kääntymässä pohjoisemmassa tutkimassa miltä laskettelukeskuksien niin kovin kesäaktivitteettina mainostamat maastopyöräreitit näyttävät. Ensimmäiseksi testasimme Rukan reittejä. Rukatunturin ympärysreitti tarjosi haasteita lähinnä mäkien muodossa - ylämäet omalle kunnolle ja alamäet levyjarruille (näkymään nekin saa savuamaan). Samalla kävi selväksi, että merkityt reitit menivät lähes kokonaan sorateitä ja leveitä latupohjia pitkin, mikä oli pettymys. Mukavampia polkuja löytyi omatoimisesti ja talviset moottorikelkkauratkin olivat soita lukuunottamatta mukavia ajettavia. Poroja vilisti joka paikassa ja itikoita ei ollut ollenkaan, mikä oli aivan mahtavaa tällaiselle etelän huitojalle. Ja tietenkin kävimme myös Karhunkierroksella, kalassa, koskea laskemassa, bongaamassa pöheikössä tyynylaavaa (hah) ja viilettämässä kesäkelkkaradalla. Ihan jees setti.

Siinä sitä tyynylaavaa kai sitten on ja ihan suomalaisesta pöheiköstä bongattuna. Kaikkea sitä näkee ja oppii.

Matka jatkui Saariselälle, jossa laskettelukeskuksen ympäristöstä löytyi paljon paremmin ajettavaa - mutta jälleen kerran, pääasiassa karttoihin merkittyjen maastopyöräreittien ulkopuolelta. Joskin esim. Ahopään kautta kiertävä, pyöräreitiksi merkitty pätkä oli kiva ja tarjosi kivan alamäkirymistelyn (kunhan ensin oli jaksanut tunkata tunturin laelle). Hieman kyllä harmitti, että UKK:n puolella ei saanut pyöräillä kuin yhtä reittiä. Sen varaan sitten laskimme suuret odotukset, mutta tämäkin ainoa kansallispuiston alueella olevaksi pyöräreitiksi merkitty pätkä Raja-Joosepilta etelään osoittautui hiekka/sora/kivenkökkäreTIEKSI. Pöh.

Eksyttiin myös kullanhuuhdontakentälle, josta yritän selvitä kuivin kengin pois.

Saariselältä siirryimme Lemmenjoen kautta Leville, joista molemmista löytyi kivasti pyöräiltävää ja etenkin Levillä maastopyöräilyn ajatus oli ymmärretty jo paremmin. Yleisesti ottaen hieman on vielä tehtävää ennen kuin maastopyöräilystä saadaan suurempaa kansanhuvia laskettelukeskuksien kesäohjelmaan.

Ensimmäisestä pohjoisen maastopyöräilykeikasta oppineena suuntaamme todennäköisesti seuraavalla kerralla tutkimaan maastoja riittävän pohjoiseen ja kansallispuistojen ulkopuolelle.

Snowflakes Seikkailu 27.8.2016

Koska pohjoisen pyöräretket sujuivat jo sen verran hyvin olkapään kanssa, päätimme viime tipassa lähteä mukaan Snowflakes Seikkailuun Vierumäelle. Vakisarjamme eli medium oli jo täynnä, joten pro- ja perussarjan välillä valinta osui helposti perusmeiningin puolelle.

Perussarjan lähtö oli niin myöhään, että tavoistamme poiketen olimme hyvissä ajoin ja täydessä valmiudessa lähdössä. Prologi oli lähinnä juoksuvauhtia mittaava suunnistuspätkä, jossa rastit piti hakea rakennusten silhuettien ja suunnistuskartan avulla. Seuraavana osuutena ollut melonta oli lyhyt joskin tuulinen - välillä tuntui että melaa oli raskaampi liikuttaa ilmassa kuin vedessä ja järvellä näkyi muutamia aika kiemurtelevia suorituksia. Vaikka kanootit kuuluvat meidän molempien inhokkilistalle, sujuu niidenkin kanssa melominen meiltä ihan mukavasti. Hiukan kyllä jäi harmittamaan, että meloimme ison porukan kiinni ja pääsimme muutamasta ohi kunnes juutuimme leimausjonoon ja siinä jonotellessa monta päänahkaa pääsi taas karkuun.

Melonnan jälkeen tullut varsinainen suunnistusosuus oli myös lyhyt ja helppo. Omilla kintuilla eteneminen ei kuitenkaan kuulu vahvuuksiimme, joten olimme sen osuuden suoritusajoissa häntäpäässä - ja toki piti sen verran säätää että yhtä rastia haimme yhtä niemenkärkeä liian aikaisin. Lopuksi oli vielä maastopyöräosuus, joka oli myös lyhyt ja helppo - vaikkakin koko kisan toinen pummi tuli tällä osuudella tehtyä. Kartanluku maastoajossa luo omat haasteensa, varsinkin jos innostuu liikaa. Liian kiva alamäki sai vauhdin kasvamaan, hurjastelu jäi päälle ja yksi käännös meni vauhdissa väärin. Se ei kuitenkaan vaikuttanut lopputulokseen vaan päädyimme juoksuosuuden hitaudesta huolimatta sijalle 19/37 ja aikaa kului 3 h 20 min. Hauska oli myös huomata että yksi pro-sarjan naisjoukkue veteli rataa jalkaisin oikoen samaan tahtiin kuin meikäläiset maastopyörillä - respect! Ai niin ja questit - seinäkiipeily (jonka tilalla suoritin olkapään takia suoraan sakon eli kiipesin hyppyrimäen alastulorinteessä olleen järkyttävän suuren purukasan, josta osa taisi tulla myös kengissä kotiin asti muistoksi), ilmapallon pomputtelurata (vaati vähän soveltamista myrskytuulessa) ja pulahdus järveen (kastua pitää aina). 

Oikein kiva kokonaisuus, kiitos järjestäjille!

Öh, maali oli jo? & Jeee, ai me ollaanny maalissa!

Olkapääleikkaus 1.3.2016

Useampana vuotena uppopallossa tapahtuneet olkapään sijoiltaanmenot johtivat lopulta kirurgin puukon
tielle. Olkapää oli jo useamman vuoden rajoittanut uppopallon palaamista ja muutakin toimintaa, esim.
tempaukset, valakyykyt yms. muut vastaavat ääriliikkeet, kuten myös määrätyt venytykset olin jättänyt
jo aikoja sitten suosiolla pois. Lisäksi nukkuessa pidin oikean käden tiukasti vartalon lähellä
välttääkseni epämiellyttäviä nukkuessa tapahtuvia yllätysmuljahduksia. Olin kuitenkin oppinut elämään
asian kanssa sen verran hyvin etten siihen enää kiinnittänyt kovin paljoa huomiota (tai no,
takaraivossahan soi varoitussummeri asiaan liittyen aika usein minkä ansiosta monet liian laajat
liikeradat jäi tekemättä). Vuoden-pari jopa onnistuin urheilemaan ilman yhtään sijoiltaanmenoa, paljolti
varmasti crossfitin tuoman lihaskunnon lisäyksen ansiosta.

Pidemmän oireettoman vaiheen jälkeen, viime vuoden lopulla, käsi rusahti taas ilkeästi pois
paikoiltaan uppopalloharjoituksissa kun yritin raivata korintekotilaa itseäni jonkin verran suurempaa
vastustajaa vastaan. Tällä kertaa takaisin saamiseenkiin meni kauemmin kuin aikaisemmin – tulin
epämääräisesti karjuen pintaan ja könysin avustettuna altaan reunalle roikottelemaan kättä ja todella
inhottavin tuntemuksien saattelemana se palautui paikoilleen. Tämän jälkeen hakeuduin taas kerran
ortopedin puheille. Ortopedi totesi jo lähes ennen kuin ehdin istuutua “eiköhän tätä olla seurattu jo
tarpeeksi monta vuotta eikä tilanne näytä parantuvan” ja lähetti sopimaan leikkausaikaa hoitajan luokse.

Leikkauspäivä jännitti mutta sujui lopulta hyvin ja muodostui kokemukseksi muiden joukossa.  Käsi oli aluksi kantositeessä 3 viikkoa mutta ekasta päivästä lähtien sitä liikuteltiin varovasti ja aluksi jopa olkien varovainen, muutaman sentin nosto aiheutti sen että silmissä musteni. Tikit poistettiin 2 viikon kohdalla (tähystyksen jäljiltä kolme siistiä haavaa joissa oli kaksi ommelta jokaisessa). Avustetut liikeharjoitukset aloitettiin kun leikkauksesta oli kulunut 3 viikkoa ja nyt kuuden viikon kohdalla aletaan hiljalleen rakentamaan takaisin lihasvoimia ja liikkuvuutta. Voimakasta kuormitusta tulisi välttää 3 kk ja joidenkin ohjeiden mukaan äkkinäistä, voimakasta kuormitusta jopa 5 kk.

Kipuja on ollut ehkä ensimmäistä yötä lukuunottamatta vähemmän kuin odotin. Aika nopeasti käsi oli lähes kivuton (kunhan muisti tehdä jumpat ja lepäsi riittävästi) ja vain aamuyöstä ja aamusta jomotusta oli hieman enemmän liikkumattomuuden takia, mutta sekin onneksi helpotti melko nopeasti kun sai veren kiertämään. Kylmäpussi oli pitkään jatkuvassa käytössä, nyt enää harvakseltaan kun pahimmat kivut ovat poissa. Ainoastaan välillä öisin joutuu lähtemään liikkeelle tai jos kättä rasittaa liikaa se kyllä muistuttaa itsestään – mutta onneksi sen saa jo leppymään melko nopeasti levolla.

Mielenkiintoista nähdä miten kuntoutuminen etenee ja mikä lopputulos tulee olemaan. Joka tapauksessa muutamia jo perinteeksi muodostuneita kevään tapahtumia jää varmuudella väliin ja kesäkuun alussa oleva Jukolakin on suuri kysymysmerkki. Heinäkuun alussa olevaan Porin Raastoon on jo ilmoittauduttu – mutta senkin varalle on vielä varasuunnitelma valmiina. Katsotaan miten käy, ainakin yksi rusakko on mukana.

Loppiaisrogaining 6.1.2016

Mitäs tästä keikasta muuta sanoisi kuin että KYLMÄ ja olipahan kokemus tämäkin :D.

-24 astetta pakkasta ja jotain parikyt kilsaa talsittiin ennen kuin ensin toisen yksilön kankut jäätyivät ja sitten toisen yksilön koko alakroppa kangistui. Siinä vaiheessa (ja auringon laskiessa) käännyttiin takaisinpäin ja viimeiset kilometrit toinen rusakoista käveli tönkköjaloin noin 10-15 cm askelin maaliin hammasta purren ja kiukulla. Taitavat nämä otukset sopia paremmin hieman lämpimämpiin keleihin.

Ilma ja maisemat olivat kyllä hienoja, aurinko paistoi ja lumikiteet kimmelsivät. Reittisuunnittelua ei harrastettu tällä kertaa oikeastaan lainkaan vaan matkaan lähdettiin ihan kokeilumielellä tarkoituksena katsoa kuinka kauan kroppa kestää (lue: viitsii ulkoilla) noinkin kovalla pakkasella. Hah, osasyy suunnittelemattomaan etenemiseen taisi olla taas myöhästyminen lähdöstä, perinteisesti toisen rusakon liian hyvien unenlahjojen takia.

Sen verran olisi kannattanut reittiä suunnitella että olisi tehnyt kaksi lenkkiä ja käynyt välillä kisakeskuksessa lämmittelemässä. Juominenkin taisi pakkasessa jäädä hieman liian vähälle mikä todennäköisesti aiheutti tönkköjalat. Mukana olleista juotavista ainoastaan hiihtoon tarkoitettu eristetty vyölaukkuvesipullo ja villasukan sisässä repussa ollut juomapullo säilyivät sulina. Neopreenisukista ei ollut juomapulloja eristämään.  Onneksi oli kuumaa vettä mukana termoksessa, molemmilla untuvaliivit lisävaatteina sekä kemiallisia lämmityspusseja tumppuihin laitettavaksi. Kompassit hyytyivät ihan kokonaan ja emitkin hieman yskähteli, vaikka se oli koko ajan tumpun sisällä turvassa.

Maaliin päästyämme suuntasimme läheiseen kylpylään uimaan ja saunomaan - tai tarkemmin vain saunomaan, koska kylpylän lämmin allasvesikin tuntui vilpoiselta. Taisi siinä tovi jos toinenkin saunassa kulua ennen kuin kaikki raajat lämpesivät ja sauna jälkeen sai kerrostaa normaalia enemmän vaatteitä päälle eikä jälkihiestä ollut tietoakaan. Aikamoista, täytyy kyllä kovasti kunnioittaa joukkueita jotka viihtyivät pakkasessa koko kisa-ajan, hurjia olette!