By Räbbit P. Kyllä, ihmeitä
tapahtuu joskus myös kirjoittamisen saralla. Mutta asiaan;
Päivään lähdettiin jotenkin tottuneesti pienellä kiireellä.
Kaluston suhteen päätös tehtiin edeltävänä iltana ja ”laihat nakit” päätyivät
illan hämärtyessä auton perään odottelemaan lähtöä. Ensimmäinen sykkeitä
nostattava hetki koettiinkin jo perjantai-iltana, kun pyörät saatiin sidottua
ja huomasimme varsin miehekkään viillon Räbbit P:n takarenkaan kyljessä. Väsyn
jo painaessa silmää, päädyttiin kuitenkin jättämään pyörä telineeseen ja
heittämään uusi rengas matkalle mukaan, jotta sen voisi sitten ennen kisan
alkua nopsasti vaihtaa.
Aamun sarastaessa tuli suhteellisen nopeasti selväksi, että
rauhallinen aamu tulisi vaihtumaan kiireiseen aamuun, joten loppuvalmistelut
hoidettiin rivakasti, koira kyytiin ja matkaan. Koira pääsi mieleiseen
hoitopaikkaan (iso kiitos siitä) ja matka jatkui rikesakon rajoja uhmaten kohti
Ulvilaa ja kisakeskusta. Kisakeskuksessa pikainen ilmoittautuminen, kisakuvaus,
fillarit alas telineeltä, kamat kasaan ja reittikirjan lukuun. …Ja tässä
vaiheessa päätettiin myös jatkaa jännityksen ylläpitoa koko päivän, sillä tämä
edellä mainittu rengas jäi sitten vaihtamatta siinä kaikessa hyörinässä. Nopeahko
reittisuunnittelu, päätettiin olla keksimätä turhia oikopolkuja (vanha alkaa
kenties jo oppimaan). Yksi pyörärasti laavulla, mistä mennään? Reitti kulkee
luontopolkua pitkin, pakko sinne on jokin huoltotie tai ura mennä, katellaan se
rauhassa, ei nyt höntyillä.
Prologi ja ensimmäinen tehtävä… Valitkaa pareista toinen
voima/juoksuosuuteen ja toinen älyosuuteen?!? Mitä mahtaa olla luvassa,
kummalla kestää pää älytehtävään, entä paljonko tarvitaan voimaa. Onneksi
salaisuuksien verho avautui nopeasti ja selvisi, että toisen jäsenen tehtävänä
oli osallistua köydenvetoon isossa ryhmässä (hävinneelle osalle sakkolenkki
juosten) ja toiselle pieni aivopähkinä ratkaistavaksi. No mutta ei helpottanut
valintaa yhtään. Valitaanko köyttä vetämään se, jolla on enemmän massaa, voimaa
ja vauhtikestävyyttä sakkolenkin juoksuun ja älytehtävää ratkaisemaan se, joka
ei välttämättä usko olevansa siinä hyvä? Vai olisiko sittenkin parempi aloittaa
köydenveto heikommalla juoksijalla ja uskoa että köydenvedosta tulee voitto,
jolloin älytehtävämielessä itsevarmempi Räbbit P pääsisi hyvissä asemissa
ratkomaan tehtävää.
Päädyimme taktikoinnin jälkeen jälkimmäiseen vaihtoehtoon,
joka osoittautui alkuun menestykseksi. Köydenvedosta tuli selkeä voitto hyvällä
vetojen rytmityksellä ja hävinneiden lähtiessä sakkolenkille Räbbit P pääsikin
hyvissä asemissa aivopähkinän pariin. Luottavaisin mielin tehtävän kimppuun,
tehtävän luku nopeasti (numeroiden pyörittelyä, siis ihan mun juttu), nopea
ratkaisu ihan kärkijoukoissa, ratkaisu tuomareille ja VÄÄRIN! Uudestaan… nopea
tehtävän tarkistus, tarkistuslaskenta, tulos paperille ja VÄÄRIN. Tätä leikkiä pelattiin
viitisen kierrosta, jonka jälkeen Räbbit P vihdoin tajusi ottaa sykettä vähän
alas ja lukaista myös sen tehtävänannon viimeisen lauseen ”mikä on lukujen
yhteissumma”. Mielessä kävi kaikki tunnetut voimasanat ja saattoi muutama
kaikua myös lähimaastoon (pahoittelut, se oli vahinko). Vielä yksi
yhteenlaskuvirhe, mutta sitten matkaan. Hyvältä vaikuttanut lähtö vaihtuikin
siinä tehtävää tavatessa hyvään takamatkaan.
Ei muuta kuin fillarin selkään ja suunnistamaan. Lähtiessä
vielä pienet taktikoinnit; tehdään oma juttu ja ei höntyillä. Ja kuinkas sitten
kävikään. Pari rastia takana seuraava pidemmän taipaleen päässä rastimääreellä
”laavu”. Reipasta polkemista, rasti lähestyy, yht’äkkiä metsätiellä karmea kasa
fillareita ja kilpailijoita säntäilemässä kohti umpimetsää laavun suuntaan. No
mitä tekevät Räbbit A ja Räbbit P? No höntyilevät. Pyörät penkkaan ja muiden
perään. Parisataa metriä umpimetsää ja suoraan laavulle. Tadaa, meni sittenkin
ihan hyvin, vai menikö? Laavulta sitten takaisin pyörille paksua helposti
pyörällä ajettavaa mönkijäuraa pitkin (mistä me mahdettiin just puhua, kun
reittiä suunniteltiin)?
Mutta matka jatkuu ja menneet unohdetaan ainakin hetkeksi.
Pyöräily alkaa maistua ja muutama selkäkin tulee vastaan. Välillä käytiin
suorittamassa Questiä ja ampumassa vaihtoehtoisella välineistöllä. Räbbit A valitsi aseekseen värikuula-aseen ja
tämän seurauksena Räbbit B kirmaisi nuoren jänön lailla noutamaan aseeseen
tarvittavat värikuulat (laskettelurinteen päältä, tottakai). Viisi kuulaa,
viisi taulua ja kaksi osumaa. Seurauksena kolme sakkolenkkiä uimalammen läpi.
Virkisti kyllä kivasti pieni dippaus helteisenä päivänä. Siitä taas pyörien
päälle ja matka jatkui kohti seuraavia Questejä. Pyörät taas pientareelle, uusi
kartta käteen (ilman mittakaavaa ja muita turhuuksia). Nopea toteaumus, että
kartalta ei tunnu löytyvän juuri muuta kuin vihreää ja sinistä väriä ja
suunnistuskartalla nämä ovat juuri ne värit, joita kannattaa ainakin vahvasti
harkita kiertävän. Kartan suuntaamineen suunnilleen oikeaan suuntaan,
kompassilla suunta kohti rastia ja sinne. Risukkoa on ja sitten vielä vähän
tiheämpää ja suota. Tai siis pelkkää suota! Muutama oja halkoi aluetta ja
Rabbit P päättikin näyttää, miten siitä suon yli mennään niin että heilahtaa.
No ei menty. Jalka polvea myöten turpeeseen ja helpotuksen huokaus, kun nastari
jäi kuin jäikin jalkaan, eikä metrin syvyyteen jonnekin sinne suohon. Rastit kuitenkin
löytyivät, kun malttoi katsoa kompassia. Myös muutama lakka näkyi jo mättäillä
kellertävän. Paluumatka pyörille ei täysin osunut samaan ”reikään” kuin suolle
lähtö ja jouduimmekin vähän arpomaan sopivaa ojanylityspaikkaa. Tämäkin kuitenkin
löytyi ja matka pääsi jatkumaan kohti Leineperin kylää, jossa luvassa olisi
taas iso nippu erilaisia Questejä. Viljan säkittämistä ja painon arvioimista,
vaijeriylitystä (joka jonojen vuoksi saatiin hoitaa kylmän viileästi uimalla),
palikkapeliä (oltiin ihan suvereeneja, siis oikeasti), halkojen sahaamista
(tämäkin oli ihan meidän juttu) ja uimapatjailua, joka sekin hoidettiin
kohtalaisella tarmolla. Alueen hahmottaminen ainoastaan tuotti pieniä haasteita
ja muutamaa rastipaikkaa jouduimme hetken etsiskelemään.
Tämän jälkeen hypättiin jälleen pyörien selkään ja
suunnattiin seuraavalle Quest-rastille. Tällä kertaa luvassa oli pyöräilyä ennalta
määriteltyä reittiä kohti vaihtoaluetta ja tämän matkan varrella pienten
arvoitusten ratkomisia, tietoisena siitä, että jokaisesta väärästä vastauksesta
pääsisi prologissa vältettyä sakkorinkiä. Kysymykset oli hauskoja ja
pääsimmekin nopeasti sisään mysteerien maailmaan ja taidettiin muutama selkäkin
taas ottaa kiinni. Vaihtoalueelle tultaessa saimme kuitenkin kuulla, että yksi
vastauksistamme oli väärin. Eli ei kun sakkolenkille.
Nyt kun pyörät oli saatu parkkiin, oli aika siirtyä
suunnistuksen pariin. Porin Raasto ei pettänyt tälläkään kertaa, vaan
kilpailijoiden iloksi suunnistus osuus oli juonittu rajatulle alueelle
jokivarteen ja tehtävänä oli etsiä 10 rastia, jotka oli sijoitettuna alueella
sijaitsevien siltojen alle. Ja todellakin juuri siltojen alle ja vieläpä
keskelle, joten kuivin jaloin ei tästäkään ollut mahdollisuutta selvitä.
Lähdimme rauhassa matkaan samalla miettien taktiikkaa, miten siltoja
kannattaisi lähteä etsimään. Muutama iso silta oli tietysti kartalle merkittynä,
mutta kaikkia pienimpiä ei kartassa näkynyt. Näimme muutaman parin
kelluttelevan pelastusliiveissä alajuoksun suuntaan ja hetken mietimme itsekin
saman suuntaista ratkaisua, mutta totesimme jalan liikkumisen olevan nopeampaa.
Päädyimme aloittamaan etsinnän kilpailukeskusta lähempänä olevasta
etsintäalueen päästä ja lähdimme tästä jokivartta mukaillen kohti toista rajaa.
Muutama ensimmäinen silta löytyikin helposti ja rastinumerotkin saatiin
kaivettua siltojen alta pienehköllä kahlaamisella. Tämän jälkeen tulikin sitten
vastaan täysin tyhjää. Ei sillan siltaa ja myös toisia kisailijoita pyörimässä ympyrää, kuin puolukat siellä kuuluisassa Stockan hississä. Jatkoimme kuitenkin
sinnikkäästi jokivartta eteenpäin, mutta ei edelleenkään mitään. Välillä
kuikuillen siltoja vastakkaiselta rannalta (mutta eihän niitä sielläkään
näkynyt!). Lopulta kurkattuamme virallista kisa-aikaa, jota tähän mennessä oli
kulunut viitisen tuntia, päädyimme siihen tulokseen, että niitä siltoja ei vaan
oltu tehty meidän löydettäviksi, eli kompassi taskuun ja nöyränä kohti maalia.
Tämä siltojen hukkaaminen jäi vähän kaivelemaan mieltä,
joten Räbbit P ajautuikin pari päivää asiaa mietittyään selvittelemään asiaa
ATK-verkon syövereistä. Retkikartta.fi auki, satelliittikuva päälle ja ei olisi
pitänyt tätäkään tehdä. Nopeasti kävi selville, että piste X jossa Räbittien
selkäranka semisti naksahti oli enää noin 50m päässä etsintäalueen toisesta
päästä. Eli toisin sanoen; jatkamalla tämän ”ylimääräisen” 50m alueen
rajaavalle sillalle, sieltä yksi rasti lisää ja joen toista puolta takaisin,
olisimme sanoisinko 98% varmuudella löytäneet kaikki rastit ja ehtineet vielä
hyvin maaliin ennen sen sulkeutumista. Mutta hei, oli meillä kuitenkin ihan
kivaa.
Rusakot kiittävät jälleen kerran Porin Raastoa upeista
kisatunnelmista, huippuluokan järjestelyistä, järjestäjien nopeista
peliliikkeistä quest-rastin tukkeutuessa ja hauskoista questeistä. Toivottavasti
kohtaamme taas ensi vuonna.
P.S. se viiltynyt pyöränrengas muuten kesti koko matkan. Meni
rikki vasta viikkoa myöhemmin uintireissulla käydessä. ”Vain” 14km kotoa ja
tottakai ilman varasisuria tai muitakaan paikkaushärpäkkeitä. Kiitos siis myös
sille trikooferrarille, joka ainoana vastaantulijana vaivautui hidastamaan
vauhtiaan ja kyselemään, olisiko Räbbit P tarvinnut apua. Tällä kertaa sitä ei
tarvittu (ei sillä olis kuitenkaan ollu kylmää olutta mukana) ja Räbbit A
saapui raatoautolla hätiin jo 4km tunkkaamisen jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti