14.6.2015

Louna-Jukola, Venlojen viesti 13.6.2015

Se oli sitten 5. Venlojen viesti meikäläisen uralla ja taas pitää todeta, että paremmin pärjäisi jos edes hiukan panostaisi tuohon juoksupuoleen, koska Jukola ja suunnitus ovat kaksi eri lajia :D Itselläni oli onneksi lyhin 2. osuus ja hienoa oli, että pääsin ylipäänsä paikalle - pari viikkoa sitten sekin vaikutti vielä mahdottomalta.

Meidän joukkueen ensimmäisen osuuden nopsajalka tuli hienosti vaihtoon vähän yli 300. paikkeilla. Osasin epäillä nopeaa suoritusta ja olin ajoissa vaihdossa, mutta en tarpeeksi ajoissa - ehdin juuri vaihtopuomille ja tähyilemään karttatelineelle kun huomasin ensimmäisen osuuden juoksijamme juuri tulevan telineen päähän. Sain saman tien kartan käteeni ja ehdin hihkua riemusta hyvän suorituksen ansiosta. Lämmittely jäi kokonaan tekemättä, mutta onneksi oli mukava helle, joten lihakset olivat muutenkin jo sulina ja itsellänihän on noita juoksuaskelia rajallinen määrä, joten oli vain parempi kun ne säästyivät itse suoritukseen :D

Lähtösuoran loppuvaiheessa alkoi meikäläisen juoksukunto piiputtamaan jo ensimmäisessä ylämäessä, mutta vieressä pönöttänyt tv-kamera kannusti jatkamaan. Seuraavaksi huomasin tv-kameran K-pisteellä, joten piti juosta vielä siitäkin ohi ennen kuin sai vähän hengähtää. Heti alussa tajusin päässeeni metsään oikeiden suunnistajien joukkoon - häntäpään menijöiden yleinen rastinumeroiden huutelu ja jutustelu puuttui kokonaan ja matkaa tehtiin täydellisessä hiljaisuudessa. Epämääräisiä sinkoilijoita ei ollut ja porukka teki selkeitä reitinvalintoja sekä eteni hyvin määrätietoisesti tiukasti suunnassa rastilta rastille.

Etenin helposti (mutta hitaasti) viivaa pitkin aina 7. rastille asti (joka taisi olla jo 3. tv-rasti). Olin jo luullut tv-rastien loppuneen ja hätkähdin kun olin taas kameroiden edessä. Matkalla oli jopa ollut yhdistetty kamera- & tv-rastikukkula missä kuului kameralaukaisimien sarjatuli. Lieko se ollut syy, mutta 7. rastilla oli meikäläisen tv-kamerasietokyky loppu ja rastilta tuli kummallinen kiirepaniikki pois. Lähdin aivan ääliömäisesti ilmeisesti jo 3. osuudella olleen jonon perään. Tajusin heti lähteneeni liikaa pohjoiseen, mutta olin niin kiireellä poistumassa kameroiden alta, että lähdin vain juoksemaan jonon perään - vaikka jo ensimmäisestä askeleesta lähtien hälytyskellot soivat päässä ja käskivät menemään koilliseen kohti jyrkänteitä. Kun ajattelin olevani tarpeeksi kaukana kameroista, pysähdyin lukemaan karttaa tarkemmin ja korjasin suunnan - mutta moka oli jo tapahtunut ja menin omasta rastistani vierestä ohi. Sitten kävinkin hakemassa vauhtia ensin yhdeltä jukolarastilta ja sieltä vielä omalle rastille nro 10, jossa pääsin taas kunnolla vauhtiin ja takaisin reitille. 

Loppu sujuikin taas täysin ilman ongelmia, joskin hitaasti koska kuntopuoli oli piiputtanut jo aikoja sitten. Tässä vaiheessa olin tiputtanut sijoitustamme jo niin rankasti, että ympärillä alkoi taas kuulua tuttua pulinaa ja rastinumeroiden huutelua - ja neuvoin matkalla jopa pari tyyppiä takaisin kartalle ja yhden omalle hajontarastilleen.

Jälkeenpäin ajateltuna pummin syy oli kunnon loppuminen joka johti täydelliseen ajatusseisokkiin ja tyhjyyttään kumisevaan yläkertaan sekä kamera-aversioon..... ilman sitä en olisi ikinä toiminut noin 7. rastilla. Lisäksi jukolarasti johon pöllähdin oli niin selkeässä maastokohteessa, että siitä olisi pitänyt päästä heti takaisin kartalle - ja ennen sitäkin oli jo monta selkeää maastokohdetta kiljumassa sijaintia mistä olisi pitänyt osata kurvata omalle rastille - jos sitä energiaa olisi ollut ajatustoimintaan. Sinänsä pummi ei ollut suhteessa niin paha miltä se tuntui - etanamainen juoksuvauhti raksutti suoritusaikaan enemmän minuutteja kuin tuo yksittäinen pummaus.

Kaiken kaikkiaan, jälleen kerran aivan upea reissu. Ilma oli mahtava, ihana joukkue, maasto oli tosi kiva, sain uusia tuttavuuksia, rusketusta naamaan sekä meikäläisen ikäiselle erinomaiset maksimisykkeet mittariin. Shoppailtuakin tuli - ehkä jopa hivenen liikaa, omasta ja muiden puolesta. Huippua oli myös meidän 3. osuuden varanainen, joka aamulla palautteli mieleen kompassin käyttöä ja veti yksien kuntorastien kokemuksella, yövuoron jälkeen, aivan upean suorituksen - puhumattakaan taas salamatkustajan kanssa juosseen ankkurin suorituksesta! Lisäksi meillä on suunnisturingissä nyt sen verran monta nastarinkuluttajaa, että meillä voisi oikeasti olla ensi vuonna jukolatiimi kasassa - mikä tarkoittaa meikäläiselle armotonta juoksutreeniä koko ensi vuodeksi :D Levi24 MTB -tapahtumastakin kuului hyviä uutisia (toisen rusakon joukkue oli tullut hienosti kolmanneksi) - mutta siitä toivottavasti oma raportti erikseen.

Venlojen 2. osuus, omat rusettikiemurat violetilla.



4.6.2015

Turku Rogaining Sprint 25.5.2015


Parisarja muuttui lennosta yksilösarjaan, joten myös sotasuunnitelma muuttui toisen puuttuessa. Etukäteissuunnitelmana oli siis tällä kertaa etsiä isot pisteet ja luottaa enemmän jalkaan, kuin päähän.  Tai kuten eräs kilpakumppani kerran lausui: “täysillä matkaan ja loppuun asti kiristäen”.

Saavuin kisapaikalle hyvissä ajoin, suoraan töistä tosin. Aurinko lämmitti mukavasti auton lasin läpi mutta pihalla tuuli oli jäätävää, joten nopea numerolappujen haku ja takaisin autolle lämmittelemään, tankkaamaan ja kiinnitelemään numerolappua rinnuksiin. Kisana tänään siis 2 h sprinttikisa ja reittisuunnitelman tekoon aikaa ruhtinaalliset 15 min.

Kartta käteen, alkuun nopea silmäys, hivenen ahdistuneisuutta, paniikkinaurua, itsensä kokoamista ja paluu strategiaan, isot pisteet ja teitä pitkin runnoen. Reitti alkoikin melko nopeasti hahmottua ja onnistuin vielä valitsemaan ensimmäiset rastit siten, että erehtymisen vaaraa ei ollut. Kokemushan on opettanut, että hyvä “rytmi” on löydettävä nopeasti ja alku on otettava rauhassa ja jokseenkin varmanpäälle.  Loppuun jätin pienellä riskillä vielä useamman isopisteisen rastin, jotka olisin voinut napsia jo alkumatkasta, jotta sain reittini ainakin teoriassa näyttämään fiksulta.

Ensimmäinen kolme varttia menikin hienosti. Matka taittui, pisteitä kertyi ja kaikki näytti hyvältä. Isoja pisteitä, helppoja reittejä ja usko oli vahva.  Pääsin suunnitteleman reittini kauimmaiselle pisteelle (kyllä, siellä odotti maksimipisteet ottajaansa). Sitten alkaisi matka kierrellen kohti maalia ja pääsisin suorittamaan ihan oikeaa suunnistusta pois nopeakulkuisilta teiltä. Syöksyin metsään ja homma alkoikin luistaa odotetulla tavalla. Metsä tosin osoittautui hyvinkin kaksijakoiseksi; joko tiheää soistuvaa ja vaikeakulkuista, tai vaihtoehtoisesti erittäin kivikkoista avokalliota. Luvassa ei siis ollut leppoisaa kangasmetsäsuunnistusta, varsinkaan kun takana oli jo tunti melko kovatempoista rallattelua.

Poimin metsästä alkuun parit pikkupisteet suunnaten suunnitellun päättäväisesti kohti viimeistä kunnon haastetta. Kymmenen pistettä keskellä muutaman jalkapallokentän kokoista tiheikköä. VIRHE! Rasti kivien välissä, ainakin rastimääreen mukaan. Itse en löytänyt rastia, enkä edes kiviä, mutta eipä sitä löytäneet toisetkaan. Väkeä kyllä riitti, sillä isot pisteet olivat houkutelleet paikalle ison kasan muitakin suunnistajia.  Tajusin sentään luovuttaa, kun rastia ei vaan alkanut löytymään. Matka eteenpäin ja väärälle polulle. TOINEN VIRHE ja se oli sitten siinä. Kompassilla suunta kohti sivistystä, epätoivoista etsiskelyä ja lopulta paikannus kartalle ja nopea tilannepäivitys. Laskin että aikaa olisi periaatteessa jäljellä vielä yhden rastin noutamiseen (ainakin tuoreilla jaloilla), joten suunta siis kohti rastia. Kahden tunnin kilpailu ja aikaa kahden leiman välillä 45min! Voisi siis väittää, että ihan putkeen ei mennyt.

Seuraava huoli tuli kiiruhtaessani kohti maalia. Matka maaliin kulki samaa reittiä, kuin olin jo alkumatkan kulkenut ja olin kellottanut muutaman kiintopisteen, jotta tarvittaessa osaisin jakaa vauhtini oikein (mikäli siis kiire tulisi). Ja tulihan se, tajusin olevani pari minuuttia etuajassa, mutta tämä riemu oli lyhytaikaista. Olinhan alkumatkan kirmannut tuoreilla jaloilla ja hyvin tankanneena… ja vielä suurimmalta osin loivaan alamäkeen. Nyt siis samaan 20 min matkaan oli aikaa 22 min, mutta takki tyhjänä, jalat löysinä ja ylämäkeen. Nyt sai siis piilottaa kellon häiritsemästä ja laittaa kaikki peliin. Loppuaika 1:59 jäi siis minuutin maksimiajasta. Eli toisinsanoen ajoissa maaliin!

Kaikki tuli annettua, plääni oli hyvä, riskejä sopivasti, juosukin vähän kulki ja sääkin oli aurinkoinen. Eli ihan hyvillä mielin sai lähteä kotia kohden. Huonot pisteet, mutta reittisuunnitelman teko onnistui hyvin. Ehkäpä ensikerralla osuu jo kaikki kohdalleen…

Kohti rastia 167.