Parisarja muuttui lennosta
yksilösarjaan, joten myös sotasuunnitelma muuttui toisen puuttuessa.
Etukäteissuunnitelmana oli siis tällä kertaa etsiä isot pisteet ja luottaa
enemmän jalkaan, kuin päähän. Tai kuten eräs
kilpakumppani kerran lausui: “täysillä matkaan ja loppuun asti kiristäen”.
Saavuin kisapaikalle hyvissä ajoin, suoraan töistä tosin.
Aurinko lämmitti mukavasti auton lasin läpi mutta pihalla tuuli oli jäätävää, joten
nopea numerolappujen haku ja takaisin autolle lämmittelemään, tankkaamaan ja
kiinnitelemään numerolappua rinnuksiin. Kisana tänään siis 2 h sprinttikisa ja
reittisuunnitelman tekoon aikaa ruhtinaalliset 15 min.
Kartta käteen, alkuun nopea silmäys, hivenen
ahdistuneisuutta, paniikkinaurua, itsensä kokoamista ja paluu strategiaan, isot
pisteet ja teitä pitkin runnoen. Reitti alkoikin melko nopeasti hahmottua ja
onnistuin vielä valitsemaan ensimmäiset rastit siten, että erehtymisen vaaraa
ei ollut. Kokemushan on opettanut, että hyvä “rytmi” on löydettävä nopeasti ja
alku on otettava rauhassa ja jokseenkin varmanpäälle. Loppuun jätin pienellä riskillä vielä useamman
isopisteisen rastin, jotka olisin voinut napsia jo alkumatkasta, jotta sain
reittini ainakin teoriassa näyttämään fiksulta.
Ensimmäinen kolme varttia menikin hienosti. Matka taittui,
pisteitä kertyi ja kaikki näytti hyvältä. Isoja pisteitä, helppoja reittejä ja
usko oli vahva. Pääsin suunnitteleman
reittini kauimmaiselle pisteelle (kyllä, siellä odotti maksimipisteet
ottajaansa). Sitten alkaisi matka kierrellen kohti maalia ja pääsisin suorittamaan ihan oikeaa suunnistusta pois nopeakulkuisilta teiltä.
Syöksyin metsään ja homma alkoikin luistaa odotetulla tavalla. Metsä tosin
osoittautui hyvinkin kaksijakoiseksi; joko tiheää soistuvaa ja vaikeakulkuista,
tai vaihtoehtoisesti erittäin kivikkoista avokalliota. Luvassa ei siis ollut
leppoisaa kangasmetsäsuunnistusta, varsinkaan kun takana oli jo tunti melko kovatempoista rallattelua.
Poimin metsästä alkuun parit pikkupisteet suunnaten suunnitellun
päättäväisesti kohti viimeistä kunnon haastetta. Kymmenen pistettä keskellä
muutaman jalkapallokentän kokoista tiheikköä. VIRHE! Rasti kivien välissä,
ainakin rastimääreen mukaan. Itse en löytänyt rastia, enkä edes kiviä, mutta
eipä sitä löytäneet toisetkaan. Väkeä kyllä riitti, sillä isot pisteet olivat
houkutelleet paikalle ison kasan muitakin suunnistajia. Tajusin sentään luovuttaa, kun rastia ei vaan
alkanut löytymään. Matka eteenpäin ja väärälle polulle. TOINEN VIRHE ja se oli
sitten siinä. Kompassilla suunta kohti sivistystä, epätoivoista etsiskelyä ja
lopulta paikannus kartalle ja nopea tilannepäivitys. Laskin että aikaa olisi
periaatteessa jäljellä vielä yhden rastin noutamiseen (ainakin tuoreilla
jaloilla), joten suunta siis kohti rastia. Kahden tunnin kilpailu ja aikaa kahden
leiman välillä 45min! Voisi siis väittää, että ihan putkeen ei mennyt.
Seuraava huoli tuli kiiruhtaessani kohti maalia. Matka
maaliin kulki samaa reittiä, kuin olin jo alkumatkan kulkenut ja olin
kellottanut muutaman kiintopisteen, jotta tarvittaessa osaisin jakaa vauhtini
oikein (mikäli siis kiire tulisi). Ja tulihan se, tajusin olevani pari
minuuttia etuajassa, mutta tämä riemu oli lyhytaikaista. Olinhan alkumatkan
kirmannut tuoreilla jaloilla ja hyvin tankanneena… ja vielä suurimmalta osin
loivaan alamäkeen. Nyt siis samaan 20 min matkaan oli aikaa 22 min, mutta takki
tyhjänä, jalat löysinä ja ylämäkeen. Nyt sai siis piilottaa kellon häiritsemästä
ja laittaa kaikki peliin. Loppuaika 1:59 jäi siis minuutin maksimiajasta. Eli
toisinsanoen ajoissa maaliin!
Kaikki tuli annettua, plääni oli hyvä, riskejä sopivasti,
juosukin vähän kulki ja sääkin oli aurinkoinen. Eli ihan hyvillä mielin sai
lähteä kotia kohden. Huonot pisteet, mutta reittisuunnitelman teko onnistui
hyvin. Ehkäpä ensikerralla osuu jo kaikki kohdalleen…
 |
| Kohti rastia 167. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti