17.5.2015

Retki-rogaining 16.5.2015

Tällä kertaa vuorossa oli Jyväskylän lähettyvillä kisattu Retki-rogaining ja 8 h MTB sarja. Aikaa reitin suunnitteluun oli ruhtinaalliset kolme tuntia, joten kokeilimme meille uutta lähestymistapaa: villalankaa, nuppineuloja & pahvia, mikä osoittautui hyväksi yhdistelmäksi. Seuravalla kerralla voisi vielä jakaa kartan lohkoihin ja katsoa niiden avulla mistä löytyy parhaimmat pisteet.

Matkaa kertyi 65 km ja aikaa käytimme 7 h 5 min. Pisteitä  kertyi 95 ja sijoitus oli jälleen huima 19 / 24. Sijoitus olisi muutamaa pykälää parempi, jos olisimme käyttäneet kaiken kisa-ajan (ohitimme esimerkiksi 6 ja 9 pisteen rastit aivan vierestä niitä hakematta, nyyh). Nyt kuitenkin reittisuunnittelua häiritsi epäusko molempien suunnistuskykyihin 1 : 41 000 kartalla metsän puolella, aivan turhaan. Tetsasimme kaikki pöheikön puolelta haetut rastit ihan hyvin. Niitä olisi siis vain pitänyt hakea rohkeasti lisää, alamme selkeästi tottua outoihin mittakaavoihin ja rogaining karttojen disinformaatioon - kaikkea karttaan merkittyä ei maastosta löydy ja päinvastoin. Lisäksi kun parkkeeraa pyörät ja lähtee juoksemaan niin kannattaa kaivaa se kartta (ja rastimääreet) telineestä aina mukaan, vaikka rasti näyttäisi olevan tooooosi helpossa kohdassa. Kartan kanssa saatu varmuus helpottaa jännästi menoa, hah, ja väsyneenä on parempi että molemmat suunnistaa ajatuksella, ettei toinen vedä höpötyksellään toisen ajatuksia harhaan ;D

Toista pyörää jouduttiin korjaamaan kolme kertaa kisan aikana, mutta onneksi toinen Rusakko on jo melkein ammattilaisen tasoinen pyöränkorjaaja eikä aikaa mennyt kovin paljoa hukkaan. Hyvä on, että mukana kulkee aina varasisärengas, multitool, ketjujen katkaisin & missing link. Jälleen kerran Hartsport, geelit ja Snickersit olivat hyvää kamaa. Täytyy vain pitää huolta säännöllisestä tankkauksesta tai muuten tapahtuu täydellinen nuupahdus. Kuten viime reissussakin jo opimme, parasta on katsoa kellosta aikaa ja tankata säännöllisesti, koska fiilispohjalta ei tule kuin juotua.

Maastossa näkyi todella paljon eri karvajalkojen papanoita ja jälkia, mutta yhtään karvakankkua ei silmästä silmään kohdattu, valitettavasti. Tiedä sitten kuinka monta silmäparia meitä tarkkaili puskien takaa.... ainakin yksi paikallinen isäntä, joka epäili vahvasti meidän kartanlukutaitoja.

Reissu oli taas aivan mahtava, kauniit maisemat ja hyvät järjestelyt. Matkan varrelta löytyi niin hienoja paikkoja, että välillä oli pakko pysähtyä hetkeksi maisemia ihailemaan. Niin kiire ei ikinä ole etteikö ehtisi vähän nautiskella. Meillä oli ehkä pienet ennakkoantipatiat QR-koodien avulla tapahtuvaa leimausta kohtaan, mutta loppujen lopuksi se toimi hyvin - bonuksena tuli jopa napsittua kuvia matkan varrelta kun kännykkä oli kerrankin koko ajan helposti saatavilla. Sää oli sopiva, ei kuuma eikä kylmä. Sen verran mäkistä maasto oli, että reissun aikana tuli myös tehtyä vauhtiennätys maastopyörällä, eli 63 km/h. Jotain hyötyä tuosta riittävästä elopainosta sentään on.



Reittisuunnittelua vanhan villasukkalangan avulla.

Jeee rasti löytyi!!!! Wuhuu wuhuu!

Maisema (ja ehkä jalatkin) vaati taukoa.

Kuljettu reitti. Violetilla rastit 69 ja 95 jotka olisi pitänyt hakea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti